Kaksplus.fi

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Ympäristövastuullisia kertakäyttövaippoja, onko niitä?

Esikoisesta lähtien olemme käyttäneet silloin tällöin Muumivaippoja, esikoisella oikeastaan vain isompana, kun vaippoja tarvittiin enää lähinnä öisin. En ajatellut asiaa sen suuremmin, kaupasta vain ostettiin Muumia sen hauskan kuosin, mieleisen hinnan, sekä imukykyisyyden vuoksi. En tuolloin oikeastaan ajatellut muutenkaan vaippa-asioita sen tarkemmin. Sitä käytettiin mikä oli todettu hyväksi.

Nyt kolmannen lapsen kohdalla olenkin jo hyvin tietoinen erilaisten vaippojen laadusta. Saimme testiin nuorimmallemme Muumeja. Sen lisäksi, että ne pitävät vahingot lähes täysin sisällään, eikä pojan peppukaan punoita (toisin kuin erään kilpailevan vaippamerkin verkkomaisesta sisuksesta) ollenkaan, ovat Muumivaipat vastuullisesti valmistettuja. 



Muumivaipat valmistaa Delipap Oy, joka on Suomen ainoa kertakäyttövaippojen valmistaja. Delipap Oy:n tärkeimpiä arvoja ovat suomalaisuus, ympäristövastuu, sekä korkea laatu. Ja kieltämättä nämä kyllä näkyvät vaipoista jo ensikokeilulla ja vilkaisulla seuraavista merkeistä.



  • Delipap toimii yhteistyössä Suomen allergia- ja astmaliiton kanssa, tuotteet eivät siis sisällä hajusteita tai lisäaineita, jotka voisivat ärsyttää herkkää ihoa. Vaippojen valmistuksessa käytetään ainoastaan suomalaista selluloosaa (joka sekin saadaan tarkoin sertifioiduista metsistä), joka valkaistaan kloorin sijaan ympäristö- ja ihoystävällisellä 100% hapella.
  • Vuonna 2006 Delipap sai Joutsenmerkin ympäristövastuullisuudesta hygieniatuotteiden valmistuksessa. Delipap huomioi kaikessa valmistuksessaan ympäristövaikutukset pyrkien aina parantamaan entisestään. Muumi-vaippapaketit muuttuivat biohajoaviksi vuonna 2009, jolloin paketin voi uusiokäyttää esimerkiksi biojätepussina! Valmistuksessa on vuodesta 2010 saakka käytetty vesivoimalla tuotettua sähköä, josta ei synny lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi kaikki tuotantojäte poltetaan energiaksi tai kierrätetään. 
  • Delipap on perustettu vuonna 1978 ja on siitä lähtien toiminut suomalaisena perheyrityksenä, siitä on ansaittuna Suomalaisen työn merkki. Delipap valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa, jolloin taataan työpaikat kotimaassa, sekä lyhyt matka kaupan hyllylle.

Muumikuosit ovat lasten mieleen, laatu, kotimaisuus ja ympäristövastuullisuus, sekä hinta vanhempien mieleen. Ei huono ollenkaan! 



Vaippojen lisäksi saimme testiin Delipap Oy:n Helmi baby-tuotesarjan tuotteita. Kertakäyttöisiä ruokalappuja, vaipanvaihtoalustoja, kosteuspyyhkeitä, sekä liivinsuojia. Ruokalappuja lukuunottamatta kaikkia muita on jo päästykin testaamaan. Vaipanvaihtoalustat pakattiin heti hoitolaukkuun kyläilyjä ja muita reissuja varten,  kätevää kun voi sotkun tullessa heittää koko alustan pois. Liivinsuojatkin ovat päässeet jo käyttöön, eikä niistäkään ole mitään huonoa sanottavaa. Oikein hyvin ajavat asiansa! Kosteuspyyhkeet ovat pehmeitä ja hajusteettomia, lisäksi pakkaus on kätevä uudelleen suljettava. Näitä meillä käytetään moneen muuhunkin kuin vain vaipanvaihdon yhteydessä. Ruokalaputkin kurkkasin ja kerrankin voi sanoa niissä olevan järkeä. Usein erityisesti kankaiset ruokalaput valmistetaan niin, että niissä oleva tasku on huonosti auki ja sitä saa kädellä availla paremmin moneen kertaan ruoan valuessa mihin sattuu. Näissä kertakäyttöisissä ruokalapuissa tasku onkin nurjalla puolella, josta se käännetään etupuolelle, jolloin se jää tukevasti auki itsestään. Samoin kätevää on se, että ruokalapun kiinnitys ei tule niskan taakse, vaan tarroilla selkäpuolelle. 



Kiitos tämän kokeilun, meillä käytetään jatkossakin Muumeja. Lapsiperheelle hinta on suuri tekijä ja Muumeissa se on erittäin kilpailukelpoinen, jopa edullinen suhteessa laatuun ja muihin vaippamerkkeihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...